Tiekartan tavoitteena oli selvittää keinot päästöjen tehokkaaseen vähentämiseen rakennetussa ympäristössä. Rakennetun ympäristön osuus koko Suomen kasvihuonekaasupäästöistä on noin kolmannes. Siksi siihen liittyvät toimet ovat välttämättömiä Suomen hiilineutraaliustavoitteen 2035 kannalta.
Tiekarttatyössä kartoitettiin ensimmäistä kertaa kattavasti Suomen rakennusteollisuuden ja rakennetun ympäristön hiilijalanjälki ja mistä se muodostuu. Tämän jälkeen selvitettiin mahdollisuuksia ja haasteita päästöjen vähentämiseksi. Lopuksi muodostettiin kokonaiskäsitys rakennusteollisuuden ja rakennetun ympäristön päästöjen kehittymisestä tulevaisuudessa kahden eri skenaarion pohjalta.
Rakennusteollisuuden tiekartassa ylivoimaisesti merkittävin osa-alue on olemassa olevan rakennuskannan energiatehokkuuden parantaminen ja mahdollisimman nopea vähäpäästöisiin energiamuotoihin siirtyminen. Koko rakennetun ympäristön päästöistä 76 prosenttia syntyy rakennusten käytön aikaisesta energiankulutuksesta.
Rakennusteollisuuden eli rakentamisen osalta vähähiilisyyden painopisteenä ovat rakentamisvaiheen ja rakennusmateriaalien päästöt, joiden osuus yksittäisen rakennuksen hiilijalanjäljestä on neljännes. Rakennusten elinkaari on pitkä alkaen maankäytöstä ja kaavoituksesta aina käyttöön, ylläpitoon ja purkamiseen saakka.
Tiekarttatyössä on otettu huomioon myös sektorikytkeytyminen, josta kiinteistö- ja rakentamissektorin kannalta hyviä esimerkkejä ovat energiantuotanto sekä liikenne ja logistiikka.
Keskeiset teollisuusliitot sekä muutamat muut toimialaliitot ovat laatineet hallitusohjelman pohjalta toimialakohtaiset vähähiilisyyden tiekartat. Ne ovat oleellisessa osassa, kun hallitus on alkanut 2020 valmistella keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmaa sekä uutta ilmasto- ja energiastrategiaa.
Tiekarttojen kokonaisuutta koordinoivan työ- ja elinkeinoministeriön mukaan tiekarttatyö tarjoaa lainsäätäjille aivan uuden näkökulman politiikanteon perustaksi. Vaikutuksia työllä on lakien lisäksi esimerkiksi teollisuuden ja tutkimuksen rahoituspäätöksiin.
Ilmastonmuutoksen hillitseminen, sen vaikutuksiin varautuminen ja luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ovat valtavia haasteita. Rakennusten ja rakentamisen osuus päästöistä on merkittävä, ja siksi on erittäin tärkeää, että rakennusala on sitoutunut yhteisiin tavoitteisiin. Tämä on huomattu kaikissa Pohjoismaissa, jotka tähtäävät yhdessä vähähiilisen rakentamisen globaaliksi edelläkävijäksi Reykjavikin julkilausuman mukaisesti.
Tiekarttatyön toteutuksesta on vastannut Gaia Consulting Oy.
Tiivistelmä tiekartasta
Vähähiilinen rakennusteollisuus 2035 -raportit
- Osa 1. Rakennetun ympäristön hiilielinkaaren nykytila
- Osa 2. Vähähiilisyyden mahdollisuuksien tarkastelu
- Osa 3. Vähähiilisyyden skenaariot
- Osa 4. Rakennusteollisuuden ja rakennetun ympäristön vähähiilisyyden tiekartta 2020-2035-2050. Lopullinen versio
Webinaari 9.6.2020
Tiekarttojen tuloksista kertova TEM:in webinaari järjestettiin tiistaina 9.6.2020. Tilaisuudessa käytiin läpi toimialojen tuloksia ja kuultiin ajatuksia jatkotyöstä. Rakennusteollisuuden tiekartan esitteli RT:n Pekka Vuorinen.
Vähähiilinen rakennusteollisuus 2035 -päätösseminaari 2.6.2020
Seminaarin tallenteen voi katsoa yllä olevasta ikkunasta.
Suora YouTube-videolinkki https://youtu.be/LdStBSFcfHc
Seminaarin esitykset (pdf) löytyvät alta:
- Rakennetun ympäristön hiilijalanjälkeä voidaan huomattavasti kutistaa nopeilla toimilla (mediatiedote)
- Seminaarin avaus, RT:n hallituksen puheenjohtaja Olli Nikula
- Tiekartat ja YM:n ajatukset, YM Teppo Lehtinen
- Vähähiilinen rakennusteollisuus 2035 -selvityksen tavoitteet, RT Pekka Vuorinen
- Rakennusteollisuuden hiilijalanjäljen nykytila, kehitysmahdollisuudet ja skenaariot, Gaia Anna Laine
- Toimialan tiekartta ja toimet kohti vähähiilisyyttä, Gaia Tuomas Raivio
- Yhteenveto, RT Aleksi Randell
YM Vähähiilisen rakentamisen vuosiseminaari 9.3.2020
- Leijonanosa rakennetun ympäristön päästöistä aiheutuu kiinteistöjen lämmityksestä (mediatiedote)
- Vähähiilinen rakennusteollisuus 2035 -tiekartan nykytilanneanalyysi, Gaia Anna Laine esitys
- Vähähiilinen rakentaminen, RT Pekka Vuorinen esitys