Itä-Suomen työturvallisuuskilpailu 2022

Talonrakennusteollisuus Itä-Suomen piirin työturvallisuuskilpailun tulostiedote 29.11.2022

Erityishuomiota alihankkijoihin uudella palkinnolla

Rakennusalan Itä-Suomen työturvallisuuskilpailussa kärkiyritykset pitivät pintansa

Talonrakennusteollisuus RT:n Itä-Suomen piirin, Itä-Suomen aluehallintoviraston ja Rakennusliiton kahdeksas työturvallisuuskilpailu RT:n Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon jäsenyrityksille todisti, että ”hyvät pärjää aina”. Monet kärkisijat menivät samoille yrityksille, jotka ovat menestyneet edellisvuosinakin. Muutamille tuli jopa useita palkintoja. Uutta oli Parhaan aliurakoitsijayrityksen palkitseminen ensi kertaa. Tunnustuksen sai kuopiolainen peltiseppäyritys Pettersteel Oy, joka on alallaan edelläkävijä teollisen tuotannon tehostamisessa uusimmalla teknologialla ja työmenetelmillä sekä myös työturvallisuudessa.

Pettersteelin yrittäjä ja toimitusjohtaja Petteri Heimosen mukaan työturvallisuus on syntynyt koko henkilöstön pitkäjänteisen, määrätietoisen ja suunnitelmallisen toiminnan tuloksena.

– Meillä sattui kymmenisen vuotta sitten vakava tapaturma, josta selvittiin onneksi ilman hengenmenetystä. Se havahdutti tehostamaan työturvallisuutta niin tehtaallamme kuin asennustöissäkin tilaajien työmailla. Työmaatyöskentely tuo monenlaisia ja vaihtuvia haasteita työturvallisuudelle. Siinä on erityisen tärkeää hyvä ohjeistus, työn ennakkosuunnittelu, riskiarvioiden teko sekä yhteistyö tilaajan ja muiden työmailla toimivien kanssa.

Rakennusliike U.Lipsanen paras parantaja

Eniten työturvallisuustasoaan nosti kuluvan vuoden aikana pieksämäkeläinen rakennusliike U.Lipsanen Oy. Toimitusjohtaja Antti Lipsanen kertoo, että turvallisuushavaintojen lisääntymiseen ja käsittelyn tehostamiseen lienee vaikuttanut yrityksen itse kehittämä BIMtasks-tietomallisovellus.

– Olemme saaneet sovelluksella turvallisuushavainnot, TR-mittaustulokset, omien töiden tarkastukset ja monet muut työmaiden asiat entistä paremmin dokumentoiduksi ja hallintaan. Jatkamme tietomallisovelluksen kehittämistä. Meillä on usein urakkatilaajaakin vaativammat tavoitetasot. Esimerkiksi TR-mittauksissa painotamme vakavampia epäkohtia. Vaadimme myös aliurakoitsijoiltamme tinkimätöntä turvallisuutta mm. suojavälineiden käytössä ja puutumme tehokkaasti puutteisiin sdekä virheisiin, korostaa  Lipsanen.

NCC Suomi Oy ja Savon Laaturakennus Oy kokonaiskisan voittajia

Konsernisarjan kokonaiskilpailun voitti kolmantena vuotena perättäin NCC Suomi Oy. Kakkoseksi tuli YIT Suomi Oy, joka sai lisäksi kahden osakilpailun ykkössijat.

NCC Suomi Oy:n hankekehitysjohtaja Marko Onttinen ja tuotantopäällikkö Ilkka Kujala totesivat voittoputken taustaksi konsernin korkean työturvallisuuskulttuurin, johon on saatu aliurakoitsijatkin mukaan. Heidän mukaansa vuoden erikoisteema on työmaiden siisteys, rakennusjätteiden lajittelu ja kierrätys. Niissä on saavutettu työturvallisuuttakin tukevia tuloksia

Konsernisarjan paras perustus/runkotyömaa oli YIT Suomi Oy:n As Oy Joensuun Kuriiri. Tulos 101,152 on Itä-Suomen työturvallisuuskilpailun kaikkien aikojen korkein. Se selittyy runsailla turvallisuushavainnoilla. YIT Suomi Oy:n As Oy Joensuun Artesaanin työmaa voitti paras sisävalmistustyömaa -sarjan. Paras korjausrakentamistyömaa oli Lujatalo Oy:n urakoima Valteri koulu Mikael Mikkelissä. Se sai myös erityismaininnan kisan korkeimmasta, yli sataan nousseesta sisävalmistusvaiheen turvallisuusindeksistä.

Pk-yrityssarjan kärki kiri kiinni konserneja

Pienten ja keskisuurten rakennusliikkeiden kärkiyritykset kirivät kiinni aiemmin edellä olleita konsernisarjan mitalisteja. Pk-yritysten kokonaiskilpailun voitti iisalmelainen Savon Laaturakennus Oy. Kakkoseksi sijoittui myös kestomenestyjiin lukeutuva joensuulainen Rakennustoimisto K.Tervo Oy ja kolmanneksi kuopiolainen rakennusliike Kuoma Oy, joka myös on ollut usein palkintosijoilla.

Savon Laaturakennuksen toimitusjohtaja Jukka Rissanen sekä työmaa- ja työsuojelupäällikkö Simo Hentelä arvelivat ykkössijan tulleen jatkuvan parantamisen toimintamallilla.

– Työmaillamme ei ole sattunut tänä vuonna poissaoloja aiheuttaneita tapaturmia eikä vakavia vähältä piti -tilanteita omalle väelle eikä alihankkijoillekaan. Kiinnitämme erityishuomiota pölynhallintaan laadukkailla suodattimilla, osastoinneilla, alipaineistuksella ja imurien käytöllä. Lisäksi panostamme huomiovärien käyttöön työmailla.

Pk-yrityssarjassa parhaan perustus/runkotyömaa -palkinnon sai joensuulainen Rakennustoimisto K.Tervo Lehmon yhtenäiskoulun työmaastaan. Paras sisävalmistustyömaa oli Savon Laaturakennuksen Joukolankatu 10 -työmaa Iisalmessa. Parhaana korjausrakentamistyömaana palkittiin Rakennustoimisto K.Tervon Noljakankaari 10:n peruskorjaushanke Joensuussa. Se sai erityismaininnan kisan korkeimmasta pk-yrityssarjan sisävalmistusvaiheen turvallisuusindeksistä.

AVI: Rakennusalan työturvallisuudessa yhä parannettavaa

Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen johtaja Markku Rautio ja tarkastaja Arto Liukkonen totesivat kilpailun ilmentäneen hajaantumista ja polarisaatiota työturvallisuudessa. Ennestään menestyneet yritykset pärjäsivät hyvin eikä jälkipäässä pystytty kohentamaan tuloksia. Keskivertoyrityksissä ja -työmailla oli hieman pudotusta.  Kilpailuun osallistuneissa yrityksissä sattui helmi-lokakuussa 2022 yhteensä 15 sairauspoissaoloja aiheuttanutta työtapaturmaa.

– Ensi vuonna jatkuvassa työturvallisuuskilpailussa painotetaan enemmän vakavampien riskien havainnoimista eli tehdään eroa pienempien ja suurempien puutteiden sekä epäkohtien kesken turvallisuusindeksissä, totesi Rautio.

Talonrakennusteollisuus Itä-Suomen piirin aluepäällikkö Kimmo Anttonen muistutti, ettei edellisvuosien suotuisan kehityksen jatkuminen ole automaatio.

– Työturvallisuusmittausten tulokset heikkenivät alkuvuodesta, mutta vuoden mittaan onneksi tilanne jonkin verran koheni. Turvallisuustason pudotusta ja vakavia tapaturmia ilmeni aivan liikaa. Rakennusalan on omaksuttava uusia keinoja työturvallisuuden parantamiseksi ja saatava alihankkijat laajasti turvallisuustalkoisiin.

– Pienten ja keskisuurten kärkiyritysten tulostaso koheni. Positiivista oli myös turvallisuushavaintojen lisääntyminen. Muutamat yritykset ovat kehittäneet uusia hyviä käytäntöjä kuten tietomalleja ja johdon työturvallisuuskierroksia. Niiden ja yritysten välisen työturvallisuuden tiedonvaihdon soisi lisääntyvän, tähdensi Kimmo Anttonen.

Hän ja Rakennusliiton pohjoisen alueen palvelupäällikkö Marko Niskanen nosti esiin henkilöstön sosiaalitilojen siisteyden ja kunnon kehittämisen. Asia vaikuttaa rakennusalan imagoonkin etenkin nuorille. Myös AVIn työmaatarkastuksissa on havaittu puutteita henkilöstö- ja taukotiloissa.

Lisätietoja: Kimmo Anttonen, p. 050 449 3479.Email: kimmo.anttonen@rakennusteollisuus.fi

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Talonrakennusteollisuus Itä-Suomen piirin Työturvallisuuskilpailussa 2022 palkitut:

Konsernisarja

                       Kaksi parasta yritystä

                                     1. NCC Suomi Oy

                                     2. YIT Suomi Oy

 

 Paras perustus/runkotyömaa: YIT Suomi Oy, As Oy Joensuun Kuriiri.           Kokonaisindeksi ennätykselliset 101,152.

  vastaava työnjohtaja Hannu Törrönen, työturvallisuuspäällikkö     /työnjohtaja Toni                Pakarinen ja työsuojeluvaltuutettu Petri Jeskanen)

 

Paras sisävalmistustyömaa: YIT Suomi Oy, As Oy Joensuun Artesaani

(vastaava työnjohtaja Matti Örn, työsuojelupäällikkö/työnjohtaja Marko Määttä, työsuojeluvaltuutettu Marko Pasanen)

 

Paras korjausrakentamistyömaa: Lujatalo Oy, Valteri koulu Mikael (Mikkeli). Erityismaininta myös korkeimmasta sisävalmistusvaiheen indeksistä

(vastaava työnjohtaja Pete Simos, työsuojeluvaltuutettu Juha Harmoinen ja työpäällikkö Heikki Jalkanen)

 

  Pk-yrityssarja

 

                    Kolme parasta yritystä:

                                     1. Savon Laaturakennus Oy

                                     2. Rakennustoimisto K. Tervo Oy

                                     3. Rakennusliike Kuoma Oy

 

Paras perustus/runkotyömaa: Rakennustoimisto K. Tervo Oy, Lehmon yhtenäiskoulu (Kontiolahti)

(vastaava työnjohtaja Antti Hietala, työmaainsinööri Jani Mustonen, työmaamestarit Eetu Heinonen ja Teemu Nuutinen sekä työsuojeluvaltuutettu Teuvo Koskinen)

 

Paras sisävalmistustyömaa Savon Laaturakennus Oy, Joukolankatu 10 (Iisalmi)

(vastaava mestari Simo Hentelä ja työsuojeluvaltuutettu Juha Rissanen)

 

Paras korjausrakentamistyömaa: Rakennustoimisto K. Tervo Oy, Noljakankaari 10 (Joensuu, peruskorjaustyömaa). Lisäksi erityismaininta korkeimmasta sisävalmistusvaiheen indeksistä

(vastaava työnjohtaja Juha Mutanen ja työsuojeluvaltuutettu Henri Porkka)

 

Eniten työturvallisuustasoaan nostanut yritys: Rakennusliike U. Lipsanen Oy

  

Paras aliurakoitsija: PetterSteel Oy ja erityismaininta asentaja Arto Pasaselle ”Tekee laatua aikataulussa turvallisuudesta tinkimättä”





Itä-Suomen työturvallisuuskilpailun aloitustilaisuus järjestettiin 25.1.2022.

Kilpailun ohjeet

Tilaisuuden tallenne

Voit katsoa tallenteen kokoruudun tilassa myös YouTubessa.