Työturvallisuuden edistäminen rakennusalalla

Rakennusala on onnistunut parantamaan turvallisuutta merkittävästi viime vuosina. Vakavat tapaturmat ovat reilusti vähentyneet ja rakennusala on onnistunut pudottamaan kaikista toimialoista tasaisimmin tapaturmataajuuttaan. Työturvallisuus vaatii edelleen jatkuvaa kehittämistä, johon jäsenyritykset ovat sitoutuneet.

Yhä useampi rakennustyömaa pystytään toteuttamaan ilman ainuttakaan työtapaturmaa, kertoo Työterveyslaitoksen selvitys. Tutkimus tehtiin Rakennusteollisuus RT:n toimeksiannosta vuosikymmenen kestäneen Nolla tapaturmaa rakennusteollisuudessa 2020 -ohjelman päätteeksi.

Tapaturmat puoleen

Rakennusala pudotti kymmenessä vuodessa tapaturmataajuuttaan neljänneksellä, mikä on kaikista toimialoista eniten. RT:n jäsenyritykset puolittivat tapaturmataajuutensa nykyiseen alle 20:een. Myös tapaturmien vakavuus pieneni, yli kolmen päivän poissaolon aiheuttaneiden tapaturmien osuutta kaikista tapaturmista saatiin pienennettyä neljänneksellä. Tapaturmataajuus tarkoittaa sattuneiden tapaturmien ja tehtyjen työtuntien suhdetta miljoonaa työtuntia kohden.

Selvityksestä nousee esiin monia turvallisuuden parannuksia, joita RT:n jäsenyrityksissä on kehitetty ja otettu käyttöön viimeisten kymmenen vuoden aikana. Perusasiat, kuten henkilökohtaisten suojainten käyttö, alkavat olla rakentamisen työpaikoilla kunnossa. Nyt keskeisiä tekijöitä turvallisuuden parantamisessa ovat muun muassa turvallisuuden edistämiseen sitoutunut johto, hyvä työhönopastus, inhimillisten tekijöiden huomiointi, hyvä työilmapiiri sekä turvallisuuden suunnittelu.

Yhteisenä tavoitteena nolla tapaturmaa

Hyvästä kehityksestä huolimatta rakennusalalla on vielä matkaa nollaan tapaturmaan. Rakennusalan tapaturmien torjunta edellyttää jatkuvaa toimintaa työturvallisuuden hyväksi. Työterveyden ja -turvallisuuden onkin oltava osa yrityksen yleistä johtamista ja liiketoimintaprosesseja. Yrityksen ylin johto asettaa työturvallisuudelle tavoitteet ja mittarit. Niillä johdetaan ja seurataan turvallisuutta samalla tavalla kuin taloudellista tulosta, laatua ja asiakastyytyväisyyttä.

Jokaisen asenne ratkaisee

Hiljaisen hyväksynnän ja ohikatsomisen tilalle ala tarvitsee nyt välittämisen kulttuuria ja kaikkien - ei vain esimiesten -  sitoutumista turvallisuuden kehittämiseen. Kyse on turvallisuuskulttuurista.

Rakennusteollisuus RT tekee järjestelmällistä työtä turvallisuuskulttuurin ja toimintatapojen kehittämiseksi muun muassa järjestämällä työturvallisuuskilpailuja ja -kampanjoita sekä kerää ja julkaisee tietoa työturvallisuuden kehityksestä.

Katso lisää