Teemakatsaukset

Rakennusteollisuus RT:n teemakatsauksissa käsitellään vaihtelevia rakentamiseen liittyviä talouden ilmiöitä.

Vuoden 2018 ensimäisessä teemakatsauksessa tarkastellaan pohjoismaisia asuntomarkkinoita. Pohjoismaiden yhteenlasketut rakennusinvestoinnit ovat kasvaneet parina edellisenä vuonna peräti yli kymmenen prosentin vauhtia. Tänä vuonna kasvu hidastuu kuitenkin selvästi ja jäänee pariin prosenttiin.

Hyvää kehitystä tukee viime vuoden voimakas kasvu asuntoaloituksissa, joka kerryttää volyymiä hyvin vielä tänäkin vuonna. Myös infrarakentamisen näkymät ovat myönteiset, erityisesti Norjassa. Poikkeuksellisen korkealle tasolle kohonnut asuntotuotanto on toiminut kasvun ajurina Suomen lisäksi myös naapurimaissa. 

Ruotsissa asuntotuotannon aloitukset olivat vuositasolla viime vuoden kolmannella neljänneksellä runsaat 64 000 asuntoa. Aloitusten huippu on ohitettu ja niiden ennakoidaan kääntyvän laskuun tänä vuonna.

Vuoden 2017 teemakatsaukset löytyvät arkistosivulta.