Maa-ainesten jäteluonteen tulkinnassa on edelleen paljon alueellista vaihtelua. Jätelainsäädännössä ei ole otettu kantaa, milloin puhdas maa-aines on jätettä. Kaivetun maa-aineksen jäteluonnetta arvioitaessa sovelletaan siksi jätelain yleistä jätteen määritelmää, jonka mukaan jätteellä tarkoitetaan ainetta tai esinettä, jonka sen haltija on poistanut, aikoo poistaa tai on velvollinen poistamaan käytöstä. Tältä osin tilanne on tulkinnanvarainen.
Jätelain soveltamisalan rajausta koskeva harkinta on tehtävä kokonaisarvioinnilla. Jos arviointiperusteet täyttyvät, maa-ainesta ei pidetä jätelain tarkoittamana jätteenä. Viranomaiset eivät ole vahvistaneet, miten maa-aineksen jäteluonne arvioidaan, joten tässä esitettyä ei ole vahvistettu eikä sillä siksi ole oikeudellista sitovuutta.
Toiminnanharjoittajan on arvioitava, onko maa-aines jätettä ja toimittava sen mukaisesti. Lisäksi kannattaa ennen hyödyntämistä olla yhteydessä paikalliseen ympäristöviranomaiseen tulkinnan varmistamiseksi. On syytä dokumentoida ja säilyttää arviointiin liittyä aineisto mahdollista jälkikäteistä selvitystä varten.
Jäteluonteen arviointiperusteina käytetään usein seuraavia seikkoja:
1. Maa-aineksen tulee olla pilaantumatonta.
Pilaantumattomuus on osoitettava tutkimuksin maa-aineksille, jotka kaivetaan pilaantuneeksi todetulta tai epäillyltä alueelta tai muulta alueelta, jonka maaperässä voi alueen käyttöhistorian vuoksi olla haitallisia aineita (esimerkiksi toiminnassa olevat ja vanhat teollisuus- ja varastoalueet, jätteenkäsittelyalueet, satamat, ratapihat, jakeluasemat, ampumaradat).
Pilaantumattomuuden arviointia edellytetään myös silloin, kun aistinvaraisesti havaittavat tekijät, kuten maa-aineksen poikkeava haju tai ulkonäkö, aiheuttavat epäilyksen mahdollisesta pilaantuneisuudesta. Muissa tapauksissa pilaantumattomuutta ei tarvitse yleensä erikseen osoittaa.
2. Jatkokäytön tulee olla varmaa.
Käytön varmuutta osoittaa se, että maa-aines toimitetaan kaivupaikalta suoraan käyttökohteeseen tai sitä varastoidaan vain lyhyen aikaa ennen käyttöä. Käyttöä ei voida pitää varmana, jos maa-ainesta joudutaan varastoimaan pitkään. Viranomainen ei ole vahvistanut, kuinka pitkä varastointiaika aiheuttaa sen, ettei käyttöä enää pidetä varmana, mutta ainakin vuoden pituinen varastointi on mahdollista.
Isojen ja pitkäkestoisten rakennushankkeiden, esimerkiksi isot alue-rakentamiskohteitten tai tie- ja ratahankkeiden, yhteydessä hyödyntämiseen liittyvä varastointi voi joskus jatkua pitkään, jolloin hyödyntämisen varmuus tulee erikseen osoittaa esimerkiksi kohdetta koskevassa rakennussuunnitelmassa. Pitkäaikaisen varastoinnin osalta voidaan joutua myös tapauskohtaisesti harkitsemaan, onko toiminta luonteeltaan ympäristöluvanvaraista. Jatkokäyttöä varten välivarastoitavan maa-aineksen käyttötarkoitus on oltava tiedossa jo maa-aineksia alueelle tuotaessa.
3. Jatkokäytön tulee olla suunnitelmallista.
Suunnitelman perusteella voidaan osoittaa, että maa-aineksen käytölle on olemassa todellinen tarve ja sen käytön tekniset edellytykset on yleisellä tasolla määritelty. Suunnitelmalliseen käyttöön liittyy myös arvio tarvittavien maa-ainesten määrästä sekä toiminnan kestosta.
Käytännössä tämä tarkoittaa usein sitä, että käyttö perustuu joko maankäyttö- ja rakennuslain mukaiseen asemakaavaan, lupaan tai ilmoitukseen, maantielain mukaiseen tiesuunnitelmaan tai ratalain mukaisesti hyväksyttyyn ratasuunnitelmaan tai maantie- tai rautatiealueella hanketta koskevaan rakentamis- tai parantamissuunnitelmaan, kuten esimerkiksi toimenpide-, purkamis- tai maisematyölupaan jne.
Jatkokäytön suunnitelmallisuus voidaan osoittaa myös esimerkiksi ympäristönsuojelulain mukaisella laitoksen toimintaan liittyvä ympäristöluvalla tai ilmoituksella. Maa-ainesten hyödyntäminen voi olla hyväksytty myös vesilain mukaisessa vesiluvassa, maa-aineslain mukaisessa maa-ainesluvassa tai kaivoslakiin ja kaivannaisjätteistä annettuun valtioneuvoston asetukseen perustuvassa jätehuoltosuunnitelmassa.
4. Maa-aines on voitava jatkokäyttää sellaisenaan ilman muuntamistoimia.
Muuntamistoimeksi ei katsota esikäsittelytoimena tehtävää mekaanista käsittelyä, jossa maa-ainesta pelkästään lajitellaan, seulotaan, sekoitetaan tai murskataan. Muuntamistoimena ei pidetä myöskään muuta sellaista maa-aineksen käsittelyä, jonka tarkoituksena on ainoastaan parantaa maa-aineksen rakennettavuusominaisuuksia) ja jota näin voidaan pitää tavanomaisena maarakennustoimintaan kuuluvana käytäntönä. Tällaisen toiminnan voidaan katsoa vastaavan tavanomaista, vastaavalle neitseelliselle materiaalille tehtävää käsittelyä, jonka jälkeen aines on sellaisenaan käyttökelpoista.
Muuntamistoimeksi voidaan katsoa esimerkiksi sellainen maa-aineksen kemiallinen, muu fysikaalinen kuin mekaaninen tai biologinen käsittely, jonka tarkoituksena on muuttaa aineksen kemiallisia ominaisuuksia tai muita jäteominaisuuksia siten, että vähennetään jätteestä ympäristölle ja terveydelle aiheutuvia haittoja tai vaaroja. Tällaisia toimenpiteitä voidaan pitää tyypillisinä jätteiden käsittelyyn sisältyvinä toimina.
Minkälaisen luvan tarvitsen, kun hyödynnän maa-aineksia tai maa-ainesjätteitä:
Rakentamistoimien aikana kaivettu pilaantumaton maa-aines, joka hyödynnetään varmasti ja suunnitelmallisesti ilman merkittäviä muuntamistoimia, ei pääsääntöisesti ole jätettä eikä hyödyntämiseen tällöin liity myöskään ympäristönsuojelulain mukaisia hyväksymismenettelyitä.
Mikäli hyödynnetään pilaantumatonta maa-ainesjätettä, tarvitaan aina ympäristölupa tai kunnan lupa koskien pienimuotoista jätteen hyödyntämistä. Maarakentamiseen teknisiltä ja ympäristöominaisuuksiltaan soveltuvien jätteiden ei-ammattimaiselle hyödyntämiselle ei ole annettu lainsäädännössä yksiselitteistä tai sitovaa määrällistä ylärajaa. Käytännössä pienimuotoisen hyödyntämisen ylärajana on usein pidetty 100-1000 tonnia jätteen laadusta riippuen.