Turvallisuusajattelu leviää työmaiden välisillä kilpailuilla

Rakennusala edistää turvallisuutta monin eri keinoin. Yksi niistä ovat työmaiden väliset työturvallisuuskilpailut. Kaikki vuoden 2019 kisamenestyjät ovat nyt selvillä infratoimialan osalta.

INFRA ry:n organisoiman Turvallinen infratyömaa 2019 -kilpailun tavoitteena on paitsi palkita turvallisia työmaita, myös kiinnittää huomiota työturvallisuuden jatkuvaan kehittämiseen.

Valtakunnallisen kilpailun avulla levitetään MVR-mittarin käyttöä ja turvallisuushavainnointia yhä useampiin yrityksiin ja työmaille. MVR-mittauksessa havainnoidaan keskeisiä työmaan turvallisuustekijöitä asteikolla oikein/väärin.

Lukuisat yritykset käyttävät jo mittausta säännöllisesti, ja se on käytössä myös työturvallisuusviranomaisilla. MVR-mittauksella voi myös korvata lakisääteisen viikkotarkastuksen. 

YIT, Skanska ja Destia voittoisina

Turvallinen infratyömaa 2019 -kilpailu oli kaksiosaisen. Ensimmäisessä vaiheessa työmaat tekivät itse MVR-mittauksen. Viisi parasta pääsi jatkoon. Loppukilpailussa mittaukset teki aluehallintoviraston tarkastaja. Kolme parasta työmaata palkittiin, samoin kolme parhaiten turvallisuushavaintoja tekevää työmaata.

MVR-mittausten perusteella palkittavat työmaat:

  1. YIT Suomi Oy, Borealis Naphtha Cavern -työmaa, Porvoo. MVR-indeksi 99,12 %
  2. Skanska Infra Oy, Vt 12 Lahden Eteläinen kehätie, osa 1B. MVR-indeksi 98,72 %
  3. Destia Oy, Vt 12 Lahden eteläinen kehätie, osa 1A Hollola. MVR-indeksi 98,25 %

Turvallisuushavaintojen perusteella palkittavat työmaat:

  1. YIT Suomi Oy, Vt4 Joutsa-Kanavuori ST
  2. Destia Oy, Vt 12 Lahden eteläinen kehätie, osa 1A
  3. YIT Suomi Oy, Kiinteistö Oy Kasinoparkki

Turvallisesti 2000-luvulla -kisa käytiin Uudellamaalla

Vuonna 2019 järjestettiin lisäksi Uudenmaan alueella perinteikäs Turvallisesti 2000 -luvulla -työturvallisuuskilpailu. Kilpailun järjestävät Talonrakennusteollisuuden Uudenmaan piiri, INFRA ry, Rakennusliitto, Ammattiliitto PRO, Etelä-Suomen AVIn työsuojelun vastuualue, Työturvallisuuskeskus ja RAKLI ry.

Infra-alan yrityssarjan voitti YIT Suomi Oy. Työmaasarjassa parhaaksi nousi YIT Suomi Oy:n Borealis Naphtha Cavern -työmaa Porvoossa. 

Lämpimät onnittelut voittajille! Koronaepidemian takia palkitsemisseremonioita ei tällä kertaa järjestetä, mutta palkinnot on toimitettu suoraan asianosaisille.

LISÄTIETOJA:
Kati Kaskiala, elinkeinopoliittinen asiantuntija
0400 663 550, etunimi.sukunimi(at)infra.fi

Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueella lisätietoja antavat ylitarkastaja Ville Lappalainen, 040 758 1135, ja työsuojeluinsinööri Jukka Hietavirta, 0295 016 000.

 

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä