Asfalttihuijareita liikkeellä – pidä silmällä näitä tuntomerkkejä

Suomen suvessa liikkuu asfalttihuijareita, varoittaa Maaseudun tulevaisuus. Kun harkitset asfaltointityön tilaamista, tarkista huolellisesti urakoitsijan taustat.

INFRA ry:n johtaja Heikki Jämsä kertoo MT:lle, että ulkomaiset asfalttihuijarit liikkuvat ympäri Pohjoismaita. 

”Suomeen heitä on kuitenkin suhteellisen harvoin tullut. Edellisen kerran systemaattista, laajamittaista asfalttihuijaamista nähtiin vuonna 2007.”

Sama kaava toistuu usein

Huijari voi ajaa pihaan väittäen, että asfalttia on jäänyt pari kuormaa yli toiselta työmaalta, ja se pitäisi saada nyt pikaisesti levitettyä. Työtä kehutaan halvaksi, mutta tarkemmissa keskusteluissa selviää, että se onkin markkinahintaa kalliimpi. 

Huijareita on ollut liikkeellä tiettävästi ainakin Hämeessa, Pirkanmaalla ja yleensä Etelä-Suomessa. 

Tarkista aina, että urakointia tarjoava yritys on todella olemassa, ja että se on hoitanut lakisääteiset velvollisuutensa kuten alv-maksut ja noudattaa työehtosopimuksia. Käteismaksun pitää aina soittaa hälytyskelloja. 

Laatuongelmia luvassa

Huijariurakoitsijoiden työtavat eivät vastaa Suomessa alalle vakiintuneita käytäntöjä, eivätkä he tiedä alan täällä kehittämistä tarkoista laatunormeista.

Kunnollisen asfalttilevittimen sijaan huijarit saattavat Jämsän mukaan esimerkiksi käyttää kelkantapaista laitetta, jota vedetään bobcatilla.

Lue koko juttu Maaseudun tulevaisuudesta >

Lue myös (vain tilaajille): Lemminkäisen edustajaksi esittäytynyt asfalttimies herätti marjatilallisen epäilykset – ”Kaikkiaan hän näytti siltä, ettei hän ollut asfaltin kanssa missään tekemisissä” >

Tarvitsetko luotettavaa asfalttiurakoitsijaa? Etsi sopiva täältä >

 

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä