Kolme suomalaisyritystä sai tunnustusta kestävän kehityksen hankkeistaan

INFRAn jäsenyrittäjät Destia, NCC ja Rudus saivat tunnustusta eurooppalaisen kiviainesjärjestön UEPG:n kestävän kehityksen kilpailussa.

Euroopan kiviainestuottajat haluavat edistää työssään kestävän kehityksen periaatteita. Sitoutumista osoittaakseen alan yritysten eurooppalainen kattojärjestö UEPG jakaa joka kolmas vuosi kestävän kehityksen palkintoja inspiroiville ja edistyksellisille hankkeille.

Palkitsemisen tavoitteena on levittää hyviä, kestävää kehitystä tukevia käytäntöjä ympäri Euroopan. Samalla halutaan rohkaista projekteja, joiden avulla ei ainoastaan saavuteta viranomaisten yrityksille asettamia ympäristö- ja yhteiskuntavastuun minimivaatimuksia, vaan reilusti ylitetäänkin ne.

Tänä vuonna kilpailun jury sai arvioitavakseen 53 erinomaista esitystä yhteensä 13 eri maasta. 

Tunnustuksen saivat kolme suomalaista yritystä.

Destia osallistui sekä paikallinen sidosryhmätyö että viestinnän sarjoihin. Tunnustuksen saivat sidosryhmä-sarjan kiviainesalueelle järjestetty koululaispäivä sekä viestinnän sarjan luontokalenteri, joka kertoo Destian kiviaineyksikön työstä luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi.

NCC sai tunnustuksen monipuolisesti Mäntsälän Ohkolan Kiuru-alueella toteutetusta luonnon monimuotoisuutta suojelevasta Kielo-konseptista. 

Rudus sai tunnustuksen sidosryhmäyhteistyöstä vuosia kestäneestä hannkkeesta, jossa Hyvinkäällä sijaitseva Suomiehen vanha soranottoalue muutettiin virkistysalueeksi ja arvokkaiden avomaaympäristön lajien elinympäristöksi.

Lisätietoa  

www.uepg.eu

Kaikki kilpailuun osallistuneet ehdotukset  (englanniksi) >

 

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä