Tiedotteet ja uutiset
Osumia 33 kappaletta
-
- 19.1.2017
-
Maarakentaja on tulevaisuuden voittaja (Mediatiedote)
Ilmestyikö pihaan rekallinen maarakennuskonesimulaattoreita? Voittaja-roadshow teki infra-alaa tutuksi ammatinvalintaa pohtivalle talvella 2017.
-
- 11.1.2017
-
Asiantuntemus ja yhteistyöhakuisuus INFRAn valtteja
Asiantuntijuus ja yhteistyöhakuisuus ovat yhä INFRA ry:n vahvuuksia, kertoo tuore sidosryhmäkysely.
-
- 23.11.2016
-
Hallitus purkaa normeja - purku-urakka puolivälissä?
Sipilän hallitus otti yhdeksi kärkihankkeekseen byrokratian purkamisen. Miten työ etenee kaavoitusta ja rakentamista koskevien viranomaiskäytäntöjen ja lupamenettelyjen osalta?
-
- 13.10.2016
-
Kasvukeskusten rakentamisbuumi kärjisti työvoimapulan
Rakennusalalle on syntynyt lähes 10 000 uutta työpaikkaa vuodessa. Ammattiosaajien puute vaikeuttaa jo töitä.
-
- 6.10.2016
-
Infra-lehti 4/2016
Infra-lehti on Suomen ainoa infran rakentamiseen, hoitoon ja kunnossapitoon keskittyvä asialehti. Syysnumero nyt netissä!
-
- 16.8.2016
-
Infra-lehti 3/2016
Infra-lehti on Suomen ainoa infran rakentamiseen, hoitoon ja kunnossapitoon keskittyvä asialehti. Kesänumerossa kerrottiin muun muassa, miten Kuopio onnistui kotiuttamaan infratöissä pyörivät eurot sekä julkistettiin infra-alan eettiset pelisäänöt.
-
- 22.6.2016
-
INFRA ry laati infra-alalle eettiset pelisäännöt
INFRA ry laati maa- ja vesirakennusalalle eettiset pelisäännöt. Koko alan toivotaan sitoutuvan niihin.
-
- 4.5.2016
-
Infra-lehti 2/2016 keventää kaasujalkaa
Infra-lehti on Suomen ainoa infran rakentamiseen, hoitoon ja kunnossapitoon keskittyvä asialehti. Kevätnumero ruotii rakennusalan turvallisuutta ja kehottaa muun muassa keventämään kaasujalkaa tietyömaan kohdalla.
-
- 7.4.2016
-
I LIKE liikenne- ja infra-ala
LIKE-projekti tähtää liikenne- ja infra-alan osaamisen pysyvään varmistamiseen. LIKEn nettisivuilla Infraosaaja.fi voit ilmoittaa harjoittelu- tai kesätyöpaikan taikka opinnäytetyön aiheen, tuntityötä tai vastavalmistuneelle sopivan työpaikan.
-
- 10.2.2016
-
INFRAn jäsenistö pidetään kartalla ympäristölainsäädännön muutoksissa
Ympäristölainsäädännön kehittäminen haastaa yritykset, järjestöt ja viranomaiset päivittämään tietojaan ja omaksumaan uusia toimintatapoja. Maa- ja vesirakennusalan etujärjestö INFRA ry tiedottaa säädösmuutoksista omille jäsenyrityksilleen. Nurmijärvellä esiin tullut epäily säädösten laiminlyönnistä ei kuvaa alan yleistä toimintatapaa.