Tulevaisuuden asuinalue Haminassa ysiluokkalaisten silmin

Rakennusteollisuus RT ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK kutsuivat naistenpäivänä haminalaisia 9. luokkalaisia tyttöjä suunnittelemaan uutta asuinaluetta Haminan Tervasaareen.

 ”Tytöt hakevat rakennusalan opiskeluiden pariin edelleen harvemmin kuin pojat. Yhteinen tavoitteemme edistää rakennusalan vetovoimaa naisten ja tyttöjen keskuudessa yhdistää meitä oppilaitosten ja yritysten kanssa. Tulevaisuuden Hamina -projektin tavoitteena oli innostaa tyttöjä hakemaan rakennusalan opintoihin, ja toisaalta myös herätellä urakoitsijoiden kiinnostusta nuorten ideoimasta Tervasaaren asuinalueesta”, kertoo Rakennusteollisuus RT:n koulutuskeskus Ratekon projektipäällikkö Janne Suntio.

Kaiken kaikkiaan päivään osallistui noin parikymmentä tyttöä, ja heidät jaettiin viiden hengen ryhmiin. Nuorten suunnittelutiimien työskentelyn apuna Suntion lisäksi olivat XAMKin tutor-opiskelijat. Jokainen ryhmä esitteli päivän lopussa suunnitelmansa.

”Asuinalueen keskellä on iso puistoalue. Lapsia varten puistoon rakennetaan leikkialue ja aikuisia varten ulkokuntosali. Talvisin puistoon aurataan hiihtolatuja. Muutoin ajatus on, että puiston polut, istutukset, vesiaiheet ja muut yksityiskohdat suunnitellaan siten, että ne sopivat kaikenikäisille”, kertoi tiimi 3 omasta suunnitelmastaan.

”Ryhmätyöt olivat kaikki todella laadukkaita ja innovatiivisia. Toivottavasti mahdollisimman moni sai kipinän työskennellä tulevaisuudessa rakennusalalla”, toteaa Suntio.

Tiimien tuotoksia olivat arvioimassa YIT:n vastaava työnjohtaja Merja Tihula, Haminan kaupunginarkkitehti Milla Koskivirta ja kaupungingeodeetti Aki Oksanen. Tilaisuus oli osa XAMKin junioriliiga -hanketta, jonka projektipäällikkönä toimii Paavo Kriktilä.

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä