Rakennusteollisuus RT:n kyselyissä varovaisia toivon pilkahduksia: rakentamisen alamäki jatkuu, mutta suurin epävarmuus on jo takana

Asuntotuotanto supistuu ja keskittyy yhä tiiviimmin kasvukeskuksiin. Rakennusinvestointien siirtyminen ja peruminen voi pitkittää heikkoa suhdannetta. Rakennusteollisuus RT:n tuoreet jäsenkyselyt päivittävät kuvaa rakennusalan näkymistä syksyn suhdannekatsauksen jälkeen.


Kuva: Kuvatoimisto Kuvio

”Asuntorakentajat arvioivat asuntomarkkinoiden alkavan toipua kuluvan vuoden aikana. Se pitää odotukset asuntotuotannosta edelleen kohtuullisella tasolla. Näkymää tukee myynnissä olevien uusien asuntojen vähäinen määrä”, Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo summaa RT:n talven asuntotuotantokyselyn tuloksia.  

Toteutuneiden asuntoaloitusten määrä jäi viime vuonna alle sen, mitä yritykset vielä syys−lokakuussa toteutetussa RT:n edellisessä kyselyssä arvioivat. Tämä kertoo aloitusten voimakkaasta vähenemisestä viime vuoden lopulla. Siirtyneitä hankkeita aloitetaan tänä vuonna, mikäli taloustilanne sen sallii.

Yritysten arvioiden mukaan nyt ollaan suhdanteen pohjalla. Rakennuskustannusten nousuvauhti on hidastunut selvästi, mutta kustannusnousu on silti edelleen ylivoimaisesti suurin asuntotuotannon este. Riittämätön kysyntä on noussut pitkästä aikaa merkittäväksi tuotantoa haittaavaksi tekijäksi.

”Asuntorakentamisen näkymät ovat edelleen epävarmat. Kysynnän ja kannattavuuden yhtäaikainen lasku haittaa tuotantoa.”

Kasvukolmio on nimensä veroinen

Historiaan nähden asuntotuotanto on edelleen hyvällä tasolla ja valmistuneiden myymättömien asuntojen määrä matalalla. Asuntoaloitukset painottuvat kuluvana vuonna vahvasti Helsingin, Tampereen ja Turun muodostaman kasvukolmion alueelle.

Kolmikon osuus asuntotuotannosta nousee viime vuoden notkahduksen jälkeen selvästi, ja on 81 prosenttia kuluvan vuoden asuntoaloituksista. Helsingin seudun osuus asuntotuotannosta nousee 50 prosenttiin ja Tampereen 19 prosenttiin. Turun osuus pysyy 12 prosentissa.

Myös Oulun, Jyväskylän ja Kuopion osuudet pysyvät ennallaan. Kasvukeskusten ulkopuolella asuntoaloitusten määrä pienenee voimakkaasti.

Epävarmuus uhkaa investointeja

RT kysyi jäseniltään myös Ukrainan sodan vaikutuksista alaan. Kyselyyn vastasi 344 yritystä kaikilta RT:n edustamilta toimialoilta.

Sota haittaa yhä laajempaa joukkoa rakennusyrityksiä. Materiaali- ja laitepula on hellittänyt, mutta kustannusten nousu jarruttaa tuotantoa yhä. Konkursseja tai irtisanomisia ei kuitenkaan pidetä todennäköisenä.

Yrityksistä 87 prosenttia kokee sodan haittaavan kysyntää. Viime kevääseen verrattuna kysyntä on laskenut kaikissa kysyntäerissä, mutta jatkossa laskun arvioidaan iskevän etenkin investointikysyntään.

”Osa investoinneista uhkaa siirtyä edelleen, vaikka suurin epävarmuus on muuten jo takanapäin”, Jouni Vihmo tiivistää.

”Yli 60 prosenttia yrityksistä pitää vähintään melko todennäköisenä sitä, että tilaajat siirtävät aiottuja hankkeita. Vajaat 70 prosenttia pitää vähintään melko todennäköisenä hankkeiden peruuntumista. Jo joka viides yritys kertoo hankkeita myös peruuntuneen, kun viime kevään vastaavassa kyselyssä näin vastasi joka kymmenes.”

Rakennusteollisuus RT toteutti talvella 2023 kaksi kyselyä:

  • Asuntotuotantokysely tehdään kolmesti vuodessa Talonrakennusteollisuuden jäsenyrityksille. Vastaajajoukossa ovat mukana Suomen suurimmat asuntorakentajat ja joukko pienempiä.
    Lue tausta-aineisto >

     

  • Ukraina-kysely käsittelee Venäjän hyökkäyssodan seurannaisvaikutuksia rakentamisessa. Siihen vastasi 344 yritystä kaikilta RT:n toimialoilta. Vastaava kysely tehtiin viimeksi keväällä 2022.
    Lue tausta-aineisto >

Lisätietoja

Jouni Vihmo, pääekonomisti
Rakennusteollisuus RT
050 520 1636
jouni.vihmo(@)rt.fi

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä