Merikuljetuksille pitää löytää vaihtoehtoja – vienti, turvallisuus ja ilmasto pakottavat panostamaan liikenneinfraan

“Suomi on täysin riippuvainen satamista ja niihin johtavista maantie- ja rautatieyhteyksistä”, toteaa Paavo Syrjö.


Tausta.
Vanhan sanonnan mukaan Suomi on logistisesti saari. Rakennusteollisuus RT:n varatoimitusjohtaja ja INFRA ry:n toimitusjohtaja Paavo Syrjö: “Suomi on täysin riippuvainen satamista ja niihin johtavista maantie- ja rautatieyhteyksistä.”

  • 90 % Suomen viennistä ja 80 % tuonnista kulkee meriteitse.
  • Kuljetukset idän suuntaan ovat käytännössä katkenneet.
  • Suuri osa koko maan kannalta merkittävistä metsä- ja konepajateollisuuden vientituotteista vaatii merirahdin. Meritse tuodaan muun muassa energiaa ja elintarvikkeita.

Uusi tilanne. Suomen logistinen haavoittuvuus on tullut viimeisen vuoden aikana näkyväksi. “Venäjän aloitettua hyökkäyssotansa Ukrainaan jäimme selkä seinää vasten.”

  • Itämeren yhteydet ovat huoltovarmuuden kannalta keskeinen asia.
  • Itämeren kuljetusten estymisen varalta tarvitaan vaihtoehtoisia reittejä. Pienetkin häiriöt saattavat vaikuttaa varustamoiden ja vakuutusyhtiöiden haluun toimia Itämerellä.

Katse pohjoiseen. Käytännössä korvaavat yhteydet löytyisivät pohjoisesta, Ruotsin ja Norjan kautta Atlantille.

“Kuljetusten kääntäminen pohjoiseen tilanteen niin vaatiessa ei kuitenkaan käy sormia napsauttamalla. Tarvitaan kapasiteetiltaan riittävä ja laadukas infrastruktuuri niin Suomessa kuin Pohjois-Ruotsissa ja Norjassakin sekä pohjoismaista yhteistyötä.”

Infraa laiminlyöty. Syrjö: “Liikenneinfra on ollut Suomessa liian helppo säästökohde.”

  • Tieinvestoinnit on puolitettu 1990-luvun alun tasosta.
  • Teiden kunnossapidon rahoitus on ollut alimitoitettua koko 2000-luvun.
  • Huonokuntoisten teiden painorajoitukset haittaavat jo teollisuuden toimintaa.
  • Rautateiden korjausvelka näkyy muun muassa myöhästelyinä.

Avuksi väylävisio. Rahoitustilanteen korjaamiseksi sekä huoltovarmuuden ja vientiteollisuuden kilpailukyvyn turvaamiseksi RT esittää tulevalle hallitukselle väylävision luomista.

Vision ohjaamana sujuvaksi saatu liikenne auttaa vähentämään myös ilmastopäästöjä.

Julkaistu MustRead-uutiskirjeessä 2.2.2023

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä