Vuoden Mestari hoitaa haastavankin työmaan esimerkillisesti

Talonrakennusteollisuuden Lounais-Suomen piirin ”Vuoden Mestariksi 2021” on valittu rakennusmestari Kai Österlund. Kai on paitsi rautainen ammattilainen Hartelan vastaavana työnjohtajana, myös avulias ja esimerkillään johtava tiimipelaaja.

Kuva: Maria Grönroos / Studio Liikkuva

Hartelassa jo yli 30 vuoden työuran tehneen Kai Österlundin valinta ”Vuoden Mestariksi 2021” ei yllätä hänen kollegoitaan, jotka kehuvat kokenutta mestaria ylpeinä.

”Kai on rautainen ammattilainen, joka johtaa esimerkillään ja on aina valmis auttamaan sekä jakamaan osaamistaan riippumatta siitä, kuinka kiireinen on. Hän saa vaikeidenkin haasteiden voittamisen näyttämään helpolta. Olen erittäin ylpeä siitä, että meillä on Kain kaltainen osaaja”, kertoo Hartelan aluejohtaja Lauri Piitari

Vuoden mestarin valintaperusteissa korostuivat erinomaisten vuorovaikutustaitojen lisäksi ansiokkaat organisointitaidot. Kai Österlundin vahvuutena on hyvä ennakkosuunnittelu, joka mahdollistaa työn sujuvuuden haastavillakin työmailla. Kai myös paneutuu tekemiseensä täysillä ja itseään säästämättä. 

Vuoden mestariksi valittu Kai on hyvin arvostettu kollegoidensa keskuudessa. On kunnia-asia päästä tekemään Kain kanssa töitä ja samalla oppia kokeneelta mestarilta. Vuosien saatossa hänen kohteinaan on ollut toinen toistaan haastavampia rakennustyömaita, muun muassa ydinlaitosrakentamista. Kain viimeisimpänä projektina oli viime vuoden lopulla valmistunut Turun T3-sairaala.

”T3-sairaala eli ”Majakkasairaala” oli rakennuskohteena hyvin laaja ja vaativa. Työmaan vahvuus oli päivittäin 350–400 henkilöä. Sairaalaan kuului kahdeksan kerrosta bruttopinta-alan ollessa 55 702 m² ja tilavuuden 241 414 m³. Rakennusaika oli yli kolme vuotta, ja haastavuudesta kertoo esimerkiksi se, että projektinjohtourakkaan sisältyi useita kymmeniä tilaajan hankkimia sivu-urakoita”, kuvailee Piitari.

”Laajassa projektinjohtourakassa vastaavana työnjohtajana toimiminen on jotain ihan muuta kuin perusurakassa”, Lauri Piitari toteaa. ”Päivät täyttyvät palavereista ja töiden delegointitaidot ovat koetuksella. Kailla nämä taidot ovat huippuluokkaa.”

”Hartelalla oli sairaalakohteessa noin 20 toimihenkilöä. Tekemisen meininki säilyi, vaikka kaikilla oli kädet täynnä töitä, koska jokaisen roolit oli mietitty tarkkaan ihmiset yksilöinä huomioiden”, kertoo Piitari.

Kai Österlund valmistui rakennusmestariksi 1988 ja aloitti uran Hartelassa vuonna 1989. Vastaavan työnjohtajan toimen lisäksi Kai on toiminut Hartelassa muun muassa työmaamestarina ja projektipäällikkönä.

Vuoden Mestari -huomionosoituksia on myönnetty vuodesta 1982 lähtien. Vuotuisen palkitsemisen perusteena ovat rakentamiseen liittyvät merkittävät ansiot. Pyrkimyksenä on korostaa talonrakennustyömaiden työnjohdon merkitystä.

Lisätietoja

Lauri Piitari 
Aluejohtaja, Hartela Länsi-Suomi Oy 
050 465 5454
lauri.piitari@hartela.fi

Katja Suovo 
Aluepäällikkö, Talonrakennusteollisuus ry, Lounais-Suomen piiri
041 536 1300
katja.suovo@rakennusteollisuus.fi

 

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä