Rakentamista koettelee kolmas kriisi lyhyen ajan sisällä

Rakentaminen kasvaa vielä kuluvana vuonna 2 prosenttia vanhan työkannan ja vahvana jatkuneen asuntorakentamisen tukemana. Volyymikasvu on hiipunut kevään jälkeen ja painuu loppuvuonna pakkaselle. Kova inflaatio ja nollakorkojen päättyminen nakertavat nyt poikkeuksellisella tavalla kuluttajien luottamusta ja rakennushankkeita, Rakennusteollisuus RT arvioi syksyn suhdannekatsauksessaan.

Kuva: Kuvatoimisto Kuvio

Rakennusala on kohtaamassa kolmannen kriisin lyhyen ajan sisällä. Rakentaminen on luovinut läpi koronapandemian aiheuttaman äkillisen taloussokin ja työmaiden toiminnan rajoitusten sekä Venäjän hyökkäyssodan voimistaman kustannusloikan ja materiaalien saatavuusongelmien. Nyt käsillä on energiapulan kirittämä inflaatio ja talouden uusi taantuma.

”Rakentaminen vähenee ensi vuonna arviolta 2 prosenttia. Ennusteemme noudattaa vielä keväällä ennakoimaamme kehitystä, vaikka yllätyksiä on varmastikin tulossa. Kuluttajien luottamus on jo kanveesissa, mutta jyrkempi pudotus rakentamisessa edellyttäisi myös muun talouden ja rahoitusmarkkinoiden luottamuksen menetystä”, Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo sanoo. 

Asuntoaloitukset tulevat alas ennätystasolta

Kiihtynyt inflaatio ja talouden epävarmuus ovat painaneet pohjalle kotitalouksien luottamuksen, nostaneet korkoja ja laskeneet asuntojen reaalihintoja. Tämä yhdessä rahoitus- ja rakennuskustannusten nousun kanssa tekee osasta uudishankkeista kannattamattomia ja vähentää asuntoaloituksia.

Rakennusteollisuus RT:n lokakuun asuntotuotantokyselyn mukaan omaperusteinen asuntotuotanto vähenee tänä vuonna noin kolmanneksella viime vuoteen ja toukokuussa tehtyyn kyselyyn verrattuna. Yritykset odottavat kuluttajakysynnän ja sen myötä omaperusteisen asuntotuotannon kuitenkin elpyvän ensi vuonna. Vapaarahoitteisen vuokra-asuntotuotannon ennakoidaan puolestaan vähenevän.

”Suomen asuntomarkkinoiden tilanne on vakaa. Asuntojen hintojen kehitys on ollut maltillista ja noudattaa pääosin kotimaan talouden kehitystä”, Jouni Vihmo toteaa.

Asuntorakentaminen sai koronasta kasvusysäyksen ja kävi viime vuonna ennätyslukemissa. Asuntoaloituksia oli peräti 47 000, ja tänä vuonnakin aloituksia kertynee hieman 41 000. Piristyneen omakotitalorakentamisen osuus tästä on molempina vuosina reilu 8 000. Ensi vuonna aloitusten arvioidaan asettuvan pitkän aikavälin asuntotuotantotarpeen tasolle, noin 36 000 asuntoon.

Talouden kasvava epävarmuus heijastuu jo rakentamiseen

Toimitilojen rakentaminen, kuten myös maa- ja vesirakentaminen vähentyvät sekä tänä että ensi vuonna. Valtion väylärahoitus painuu hyvin alhaiselle tasolle, vaikka budjetissa on jossain määrin paikattu aiemmin tehtyjä leikkauksia perusväylänpitoon. Kasvua on luvassa ainoastaan korjausrakentamisessa.

”Epävarmuus on tällä hetkellä suurta, ja taantuma todennäköinen. Muutos näkyy jo rakentamisessa, vaikka se on jälkisyklinen ala, johon talouden käänteet heijastuvat yleensä viiveellä. Tähän pitää reagoida ennakoivasti”, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell sanoo.

”Rakentaminen vaikuttaa suoraan kansantalouteen ja työllisyyteen. Julkisen sektorin tulisikin nyt näyttää esimerkkiä varmistamalla riittävä rahoitustaso ja pidättäytymällä sellaisesta sääntelystä, joka vaikeuttaa investointeja tai asuntoluototusta. ”

”Suomen saavutettavuuden ja huoltovarmuuden kannalta erityisesti liikenneinfran kehittäminen on nyt välttämätöntä, mutta valtion budjetin panostukset siihen ovat lähivuosina olemattomat. Viimeistään keväällä on aika tehdä vakauttavia päätöksiä, jos tilanne heikkenee tästä.”

Aineistot 

RT:n 12.10. julkaisema suhdannekatsaus kokonaisuudessaan sekä syksyn asuntotuotantokyselyn tulokset löytyvät RT:n verkkosivuilta.

Keskeiset suhdannekuvaajat sekä muut ajankohtaiset graafit voit ladata Rakennusteollisuuden kuviopankista.

Lisätietoja 

Pääekonomisti Jouni Vihmo, puh. 050 520 1636 

Toimitusjohtaja Aleksi Randell, puh. 0400 500 822 

Viestintäjohtaja Merja Vuoripuro, puh. 040 587 2642

Sähköpostit etunimi.sukunimi@rakennusteollisuus.fi

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä