Rakennusteollisuuden somekampanjat saivat sormet klikkaamaan ja näppikset laulamaan

Osana rakennusalan mainetalkoita järjestetty #TyömaanaTulevaisuus-kampanja nosti esiin rakennusalan uratarinoita ja tulevaisuudennäkymiä. #Jaksaraksalla-Twitter-chatissa puhuttivat puolestaan työhyvinvointi, työn psykososiaalinen kuormitus sekä keinot, joilla niihin vaikutetaan. Rakennusteollisuus RT:n kevään mittaan organisoimat sometempaukset innostivat tykkäämään, jakamaan ja tarinoimaan – ja saavuttivat satoja tuhansia silmäpareja.

RT:n vetovoimateemainen #TyömaanaTulevaisuus-kampanja levisi Instagramissa, Facebookissa, Linkedinissä ja Youtubessa helmikuusta huhtikuulle.

Kampanja muistutti, että rakennusalalla olevien työmaata on tulevaisuuden kestävä yhteiskunta. Tämän konseptin alla jaettiin helposti sulavia faktoja alasta. Lisäksi maksetulla, tunteisiin vetoavalla ja kuviin perustuvalla taustamainonnalla tavoiteltiin erityisesti alanvaihtajia, mutta myös yhteishakuikäisten vanhempia. Kampanjan kolmas taso koostui uratarinoista, joita kaikki rakennusalalla toimivat haastettiin jakamaan.

Yli kaksi miljoonaa näyttökertaa

Kampanja tavoitti yli puoli miljoona suomalaista ja sai reilusti yli kaksi miljoonaa näyttökertaa. Klikkaukset kohdesivulle eivät olleet tällä kertaa päätavoitteena, mutta silti 1176 klikkasi itsensä osoitteeseen Rakennusteollisuus.fi/tyomaanatulevaisuus.

Kampanjan ilman mainoseuroja jaetut sisällötkin levisivät hyvin. Ne keräsivät satoja klikkauksia ja tykkäyksiä. Suosituinta orgaanisesti levinnyttä sisältöä olivat rakennusalan ammattilaisten etenkin Linkedinissä ja IG:ssä jakamat uratarinat.

Vaikka kampanja on ohi, voit edelleen kertoa somessa, miten sinä päädyit alalle! Muistathan merkata jakosi aihetunnisteella #TyömaanaTulevaisuus.

Twitter-chatissa #Jaksaraksalla pohdittiin mielen jaksamista

Rakennusalan turvallisuusviikon päätteeksi perjantaina 20.5. järjestettiin Twitter-chat #Jaksaraksalla. Chatin teemoina olivat tällä kertaa psykososiaalinen kuormitus ja työhyvinvointi.

Chatin osallistujat pohtivat viiden ennalta annetun kysymyksen herättelemänä, mistä työn liiallinen kuormitus juontuu rakennusalalla niin työnjohdon kuin työntekijäpuolenkin näkökulmasta. Lisäksi mietittiin, miten kuormaa voidaan keventää, miten työstä palaudutaan ja mikä kannattelee arjessa. Keskustelijoina oli niin rakennusalan ammattilaisia kuin työhyvinvoinnin asiantuntijoita muun muassa Työturvallisuuskeskuksesta ja Työsuojeluhallinnosta.

RT:n aiempien Twitter-chatien tapaan #Jaksaraksalla karkasi viraaliksi eli nousi yhdeksi päivän puhutuimmista aiheista Suomen Twitterissä. Kampanjan toimivuutta seurattiin jälleen reaaliaikaisesti Pinnalla-palvelussa.

Kiire kuormittaa, selkeys ja työyhteisö kannattelevat

Keskustelussa nousivat esille erityisesti rakennusalan aikataulupaineet. Kiire, huono tiedonkulku ja epäselvä työnjako kuormittavat. Työssä jaksamista puolestaan edistävät chattaajien mukaan selkeät ohjeet ja toimintamallit sekä mukava työyhteisö ja esihenkilö, joka huomaa työntekijän liiallisen kuormittumisen ajoissa. Myös riittävä palautuminen ja avoin keskustelukulttuuri nousivat esille tärkeinä keinoina välttää liiallista kuormitusta.

Psykososiaalista kuormittumista voi myös ennakoida esimerkiksi erilaisten kyselyjen avulla. Yksi esimerkki on Työn psykososiaaliset kuormitustekijät -henkilöstökysely.

Mainetalkoilla tärkeät teemat esille

Rakennusalan vetovoima sekä työssä jaksaminen ovat tärkeitä teemoja, joita RT nostaa esiin mainetalkoiden ja erilaisten somekampanjoiden avulla. Alan monipuolisten ammattien esittely on tärkeää, jotta alalla riittää tekijöitä tulevaisuudessakin. Vetovoimaan vaikutetaan toisaalta myös työhyvinvoinnilla. Esimerkiksi työturvallisuuteen on jo panostettu paljon, mikä on näkynyt tapaturmatilastoissa. Mielikuvien osalta tekemistä vielä riittää!

 

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä