Työmarkkinaosapuolten kannanotto: suositus koronarokotuksen ottamiseksi rakennusalalla

Rakennusteollisuus RT ry, Rakennusliitto ry sekä Ammattiliitto Pro ry toteavat seuraavaa:

Rakennustyömaiden turvallisesta työskentelystä tulee jokaisen alan toimijan osaltaan huolehtia. On ensiarvoisen tärkeää koronaviruksen leviämisen estämisessä, että rokotekattavuus saadaan mahdollisimman korkeaksi rakennustyömailla työskentelevien keskuudessa muiden terveysturvallisuutta ylläpitävien toimien lisäksi. 

Työnantajalla ja pääurakoitsijalla on työturvallisuuslainsäädännön mukaisesti velvollisuus huolehtia työntekijöiden työturvallisuudesta ja turvallisesta työskentelystä yhteisellä rakennustyömaalla. 

Rokotteella työntekijä suojaa oman terveytensä lisäksi omia läheisiään, työkavereitaan, muita työmaalla työskenteleviä ja asukkaita. Suosittelemme, että rakennustyömailla työskenteleviä kannustetaan ottamaan koronarokotus. Työnantaja ei kuitenkaan voi pakottaa työntekijää ottamaan rokotusta. Työntekijällä voi olla terveydellisiä esteitä rokotuksen ottamiseen, jolloin hänet esimerkiksi voidaan ohjata työterveyshuoltoon työkyvyn arviointiin.

Myös työmarkki­na­kes­kus­jär­jestöt muistuttavat työnantajan velvollisuudesta huolehtia työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä tarpeellisilla toimenpiteillä sekä kannustavat koronarokotteen ottamiseen. Lue lisää tiedotteesta.

Helsingissä 22.8.2021

  • Rakennusteollisuus RT ry
  • Ammattiliitto Pro ry
  • Rakennusliitto ry

 

 

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä