Tuoretta Raxa-huumoria kosteudenhallinnasta

Pekka Rahkonen on piirtänyt humoristisia, mutta tiukkaa raksa-aiheista asiaa sisältäviä strippejään RT:n Jokka-lehteen jo vuodesta 2008 alkaen. Sen lisäksi hänen kynänsä jälki näkyy suositussa työturvallisuusaiheisessa Raxa-sarjakuvavihossa, joka saa nyt jatko-osan. Raxa 2:ssa perehdytään rakentamisen kosteudenhallintaan, suunnittelupöydältä alkaen valmiin rakennuksen luovutukseen saakka.

Kun Rakennusteollisuus RT:n ja Pekka Rahkosen yhteistyö 13 vuotta sitten alkoi, liikkeelle lähdettiin yksittäisistä kuvituskuvista täsmätarpeisiin sekä Jokkaan vakioaiheeksi muodostuneista sarjakuvastripeistä. Repertuaaria laajennettiin vuonna 2019, kun työturvallisuuteen liittyvää ohjeistusta muokattiin Raxa-sarjiksen muotoon. 18 huumorilla höystettyä strippiä nostaa ytimekkäästi esiin tyypillisimmät riskien paikat työmailla – mukana on ohjeita esimerkiksi korkealla työskentelyyn, suojavarusteiden käyttöön ja pölyntorjuntaan. 

Raxan erinomainen vastaanotto kannusti jatkamaan. Raxa 2 tarttuu toiseen työmailla erittäin tärkeään aiheeseen, eli kosteudenhallintaan. Rahkonen otti tämänkin idean innokkaasti vastaan, onhan hänellä muitakin kytköksiä rakentamiseen kuin pelkkä yhteistyö RT:n kanssa. 

”Olen alkuperäiseltä koulutukseltani arkkitehti, joten rakentaminen ei ole minulle vain yksi teema monien joukossa. Se on tuttu ja mieluinen myös siksi, että harrastan pieniä rakennusprojekteja itsekin. Parhaillaan olen rakentamassa mökkiä”, Rahkonen kertoo. 

Vaikka arkkitehdin työt ovat jääneet taakse jo parikymmentä vuotta sitten, lukkarinrakkaus rakentamiseen on säilynyt. Aivan itsestään kaikki siihen liittyvät aiheet eivät silti Rahkosenkaan käsissä sarjakuviksi muutu. Raxa 2:n kosteudenhallinta-aiheista löytyi useita sellaisia, joista kuvat piirtyivät paperille hyvinkin helposti, mutta mukaan mahtui haastavampia teemoja. 

”Tällä kertaa ehkä eniten jouduin miettimään ohjetta, joka liittyy ulkoseinän ja yläpohjan rakenteiden sisäpintaan asennettavaan ilmansulkukerrokseen. Miten ihmeessä sellaisesta aiheesta saa vitsin väännettyä”, hän naurahtaa, mutta kertoo idean siitäkin lopulta kirkastuneen. 

Vaikka RT on antanut Rahkoselle hyvin vapaat kädet ideoiden toteuttamiseen, monissa asioissa tarkkuutta vaaditaan, kuten esimerkiksi siinä, että piirrettyjenkin rakennustyöntekijöiden suojakypärissä on kolmipistekiinnitys ja että työtakin rintapielessä näkyy Valttikortti. Vain varoittavaa esimerkkiä näyttävät hahmot seikkailevat kuvissa kypärän remmi auki ja ilman viiltosuojahanskoja. 

”Arkkitehtiopintoihini kuuluva työharjoittelu rakennustyömaalla jäi aikanaan suorittamatta, mutta eiköhän tämä yhteistyö RT:n kanssa ole sen jo moneen kertaan korvannut”, Rahkonen summaa pilke silmäkulmassa ja kertoo olevansa kaikin puolin tyytyväinen saamaansa taiteelliseen vapauteen näinkin teknisen ja tarkasti rajatun aiheen äärellä. 

Raxa 2 on osa kehityshanketta 

Kosteudenhallinta päätyi sarjakuvan aiheeksi osana Terve betonirakenteinen koulu -kehityshanketta, joka toteutuu Lahden Rakokiven monitoimitalo Loiston rakentamisen ohessa. Käytännönläheisellä hankkeella on monia tavoitteita liittyen esimerkiksi rakentamisen arvoketjuun, laatukulttuurin kehittämiseen ja avoimen viestinnän tehostamiseen. Hankkeen tuloksista, kuten myös uudesta sarjakuvavihkosesta, toivotaan olevan mahdollisimman paljon hyötyä koko alalle. 

Kosteudenhallintaan liittyen erilaisia oppaita ja ohjeita löytyy varsin kattavasti. Ohjeiden täytäntöönpano ja työvaiheiden dokumentointi sekä rakennushankkeen osapuolien keskinäinen vastuunjako ja viestintä ovat kuitenkin asioita, jotka toisinaan voivat vaatia hiomista. Raxa 2 osoittaa humoristisella, mutta tarkkanäköisellä tavalla niitä rakentamisen vaiheita, joissa virheitä voi todennäköisimmin sattua. Siinä myös muistutetaan kosteudenhallinnan alkavan jo suunnittelupöydältä ja jatkuvan edelleen valmiin rakennuksen luovutuksen jälkeen.

”Huumori on osoittautunut monessa muussakin yhteydessä erinomaiseksi tavaksi oppia ja omaksua tärkeitä asioita. Se, että asian ilmaisee hauskalla tavalla, ei syö sen merkitystä tai uskottavuutta”, toteaa Talonrakennusteollisuus ry:n Lahti-Kymen piirin aluepäällikkö Jukka Lempiäinen

Rahkosen ja Lempiäisen lisäksi sarjakuvan toteuttamiseen ovat osallistuneet rakentamisen kehityksen ja energiatehokkuuden asiantuntija Jani Kemppainen Talonrakennusteollisuus ry:stä sekä Betoniteollisuus ry:n toimitusjohtaja Jussi Mattila ja Rakennusteollisuus RT:n tiedottaja Tanja Määttänen.

Klikkaamalla kuvaa näet sarjakuvan koko ruudun tilassa!


Terve betonirakenteinen koulu -kehityshankkeessa ovat mukana Lahden Tilakeskus (monitoimitalon tilaaja), Talonrakennusteollisuus ry, Betoniteollisuus ry, NCC Suomi Oy (rakennushankkeen pääurakoitsija), Peikko Finland Oy, Ramboll Rakennetekniikka ja Mittaviiva Oy.

Lue lisää kehityshankkeesta: rakokiveen.fi
Sarjakuvaan liittyvät tiedustelut: viestinta@rakennusteollisuus.fi


 

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä