Omakotitoiveet todeksi – pientaloteollisuuden vuosi vaihtui valoisissa merkeissä

Vuoden 2020 loppupuolen lukemat ennakoivat pientalorakentamisen nousua useamman matalapaineisen vuoden jälkeen. Pientaloteollisuus PTT ry:n jäsenyrityksissä uusien talokauppojen määrä kasvoi viimeisellä vuosineljänneksellä 59 prosenttia verrattuna vuodentakaiseen. Euromääräisesti myynnin kasvu oli vielä merkittävämpi, nousua kertyi peräti 98 prosenttia.

Loppuvuoden nousukiito ei ole vielä ehtinyt näkyä talopakettien toimituksissa asiakkaille asti. Sekä rakennuslupiin että toimituksiin ennakoidaan myynnin pohjalta roimaa kasvua kuitenkin jo kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Ilmiö on suoraa jatkumoa asumistoiveiden trendiin, jonka mukaan pientaloasuminen on vuodesta toiseen ollut se kaikkein halutuin asumismuoto. Sysäyksen tavoitteiden toteuttamiselle on antanut koronan mukanaan tuomat muutokset.

”Korona nosti asumismukavuuden merkityksen aivan uudelle tasolle. Muun muassa etätyön vaatimukset ja toive omasta pihasta saivat asiakkaat liikkeelle”, toteaa PTT ry:n johtaja Kimmo Rautiainen.

Hyvä vire talokaupoilla näkyi jo viime kesän asuntomessuilla Tuusulassa, vaikka poikkeusoloista ja rajoituksista johtuen kävijämäärät jäivätkin kauas tavanomaisista vuosista.

”Kasvanut kiinnostus omakotiasumista kohtaan näkyi aivan selvästi Tuusulassa. Messuille hakeutuivat ennen kaikkea sellaiset asiakkaat, jotka olivat jo päätöksentekonsa paremmalla puolella”, Rautiainen jatkaa.

Myös PTT ry:n hallituksen puheenjohtaja ja Jämerä Kivitalojen toimitusjohtaja Jari Malkamäki suhtautuu positiivisesti tulevaan.

”Pientalorakentamisen näkymät vuonna 2021 ovat paremmat kuin pitkään aikaan. Rahoituslaitosten lainanantohalu ja kasvukeskusten riittävän laadukas tonttitarjonta ovat edellytyksenä suomalaisten asumistoiveen toteutumiseen”, hän muistuttaa.

Sen lisäksi, että PTT ry:n jäsenyritysten omat suhdanneodotukset ovat nyt nousseet plussan puolelle, myös kuluttajien näkemykset ovat aiempaa positiivisempia. Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien luottamus oli tammikuussa vahvempi kuin kahteen vuoteen ja niin ikään asunnonostoaikeet ovat olleet kesästä lähtien jopa korkeammalla kuin ennen koronaa.

Pientaloasumisen suosio on näkynyt myös vanhojen omakotitalojen kaupassa. Tilastot osoittavat hintojen olleen viime vuonna noususuuntaisia koko maassa, mutta etenkin pääkaupunkiseudulla. Vastaava kehitys on näkynyt myös tonttikaupoilla. Pääkaupunkiseudulla tonttien myynti ei kasvanut niiden vähäisen määrän vuoksi, mutta muualla maassa myynti kasvoi jopa kolmanneksella.

Lisätietoja:

 

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä