Yhteiset eettiset periaatteet ohjaamaan rakennusalan toimijoita

Rakennusteollisuus RT on laatinut eettiset periaatteet reilun ja rehdin toiminnan ohjenuoraksi. Tarkoituksena on kannustaa kaikkia jäsenyrityksiä ja laajalti alan toimijoita tilaajia myöten sitoutumaan avoimuuteen, läpinäkyvyyteen ja vastuullisuuteen.

Eettiset periaatteet muodostettiin RT:n hallituksen aloitteesta ja ne on hyväksytty liiton syyskokouksessa. Ohjeiden avulla pyritään lisäämään ymmärrystä, tahtoa ja kykyä toimia vaatimusten mukaisesti.

”Rakentaminen, kaavoitus ja julkiset hankinnat ovat esimerkiksi korruption suhteen edelleen riskisektoreita niihin liittyvien suurten taloudellisten intressien vuoksi. Haluamme näyttää omalla toiminnallamme esimerkkiä ja lujittaa eettistä toimintakulttuuria”, Rakennusteollisuus RT:n hallituksen puheenjohtaja Harri Kailasalo sanoo.

Useilla rakennusalan yrityksillä on omat, hyvinkin yksityiskohtaiset eettiset ohjeistonsa ja henkilöstön säännölliset koulutuskäytäntönsä oikeiden toimintatapojen vahvistamiseksi. RT tekee puolestaan alan yhteisiä periaatteita tutuksi jäsenviestinnän, koulutuksen sekä hyvien ja toisaalta varoittavien esimerkkien avulla.

Jokaisen edun mukaista on kunnioittaa muita ja edellyttää vilpitöntä ja ammattimaista toimintaa myös yhteistyökumppaneilta. Rikkeet ja poikkeamat toiminnan vaatimustenmukaisesta voivat aiheuttaa yrityksille huomattavan mainehaitan ja taloudellista vahinkoa.

RT:n nettisivuilla on eettisten ohjeiden yhteydessä mahdollisten väärinkäytösepäilyjen ja sopimusrikkomusten varalta niin sanottu valitusosoitussivu eli yhteydenottosivu, jolle on listattu eri asioissa toimivaltaiset viranomaiset ja tuomioistuimet yhteystietoineen. Väärinkäytöksiin tulee puuttua huomauttamalla asianosaisille ja tarvittaessa tekemällä ilmoitus viranomaisille.

RT:n ohjeiden lähtökohtana ovat olleet sen toimialaliiton, INFRA ry:n reilu vuosi sitten laatimat maa- ja vesirakennusalan eettiset pelisäännöt. Ohjeita on tarkennettu ja täydennetty palvelemaan koko toimialaa. Ensi vuonna on tarkoitus uudistaa RT:n sisäiset urakoinnin periaatteet, joilla ohjataan toimiviin ja terveisiin kumppanuussuhteisiin.

Tulosta eettisten ohjeiden huoneentalulu

Katso myös

Rakennusteollisuuden eettiset ohjeet

Yhteydenottosivu väärinkäytös- ja sopimusriitatapauksissa

RT:n, Rakennusliiton ja Pron yhteiset eettiset ohjeet rakennustyöpaikoille ja tuotantolaitoksiin

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä