Liike- ja asuinkiinteistöjen sisäpuolen saneerauksiin erikoistunut Maalausliike Mika Aaltonen Oy on tuomariston mukaan satsannut laatuun vaalimalla henkilöstönsä osaamista. Yritys käyttää urakoinnissa pitkälti omaa kokenutta henkilöstöään, jonka määrä on pysytellyt pitkään hieman yli kahdessakymmenessä. Yritys tekee myös ulkopuolisia maalaustöitä, ja sen asiakkaat ovat etupäässä Turun ja sen lähialueiden paikallisia rakennusliikkeitä.
Varsinaisten urakointitöiden lisäksi tuomaristo on kiinnittänyt erityisesti huomioita toimitusjohtaja Mika Aaltosen ansiokkaaseen ja pitkäjänteiseen työhön maalausalan kehittämisessä. Maalarimestari Aaltonen on yli kymmenen vuoden ajan osallistunut aktiivisesti Turun ammattiopistosäätiön toimintaan sen hallituksessa, tutkintotoimikunnassa sekä tutkintojen arvioitsijana. Lisäksi Aaltonen on jäsenenä maalausalan tutkintojen perusteiden uudistamista koskevassa työryhmässä ja on tarjonnut useille nuorille säännöllisesti työssäoppimispaikkoja.
Järjestötoiminnan tärkeys ja halu kehittää toimialaa on näkynyt hyvin myös Aaltosen aktiivisena osallistumisena Turun Maalarimestariyhdistyksen toimintaan. Hän on yhdistyksen hallituksen jäsen ja on aiemmin toiminut myös puheenjohtajana. Tämän lisäksi Aaltonen on neljä viime vuotta ollut Pintaurakoitsijat ry:n hallituksen jäsen.
Maalausliike Mika Aaltonen Oy on perustettu vuonna 1996, mutta toimitusjohtaja Mika Aaltonen on aloittanut maalaus- ja tasoiteurakoinnin toiminimen muodossa jo vuonna 1989. Yritys on vakiinnuttanut asemansa Turun alueella liikevaihdon ollessa vuosittain 1,3 miljoonan euron paikkeilla ja liikevoiton keskimäärin 5 prosenttia. Tällä hetkellä Maalausliike Mika Aaltonen toimii maalausurakoitsijana muun muassa TYKS:n sairaalan ja Kylpylähotelli Karibian saneerauksissa.
Lisätietoja:
- Mika Aaltonen
040 082 2074 / mika.aaltonen@pp4.inet.fi
Maalausliike Mika Aaltonen Oy - Jukka Koivisto
040 596 8089 / jukka.koivisto@pintaurakoitsijat.fi
Pintaurakoitsijat ry
Vuonna 1912 perustettu Pintaurakoitsijat on valtakunnallinen työnantaja- ja yrittäjäpoliittinen järjestö, joka edistää pintakäsittelyalan kehittymistä. Liittoon kuuluu 15 paikallista pintaurakoitsija- ja maalarimestariyhdistystä sekä valtakunnallinen toimialayhdistys Suomen Korroosiourakoitsijat ry.
Yhdistysten kautta liittoon kuuluu noin 250 jäsenyritystä, joissa työskentelee yli 3 000 pintakäsittelyalan ammattilaista. Liiton jäsenyritysten yhteenlaskettu liikevaihto on 230 miljoonaa euroa. Tyypillinen alan yritys on perheyritys, joka työllistää yrittäjän ja alle 10 työntekijää. Suurimmat pintakäsittelyalan yritykset työllistävät yli 100 henkilöä.