Rakentamisen kasvupyrähdys kannattelee työllisyyttä

Rakentaminen kasvaa tänä vuonna 6-7 prosenttia, ennakoi Rakennusteollisuus RT syksyn suhdannekatsauksessaan. Ensi vuonna kasvuvauhti laantunee 1,5 prosenttiin. Nopea nousu on tuonut rakennusalalle lähes kymmenentuhatta uutta työpaikkaa vuodessa.

Rakentamisen kasvun taustalla on ennen kaikkea suhdannekäänteisiin voimakkaasti reagoiva uudisrakentaminen. Uudisrakentamisen volyymin ennakoidaan kasvavan kuluvana vuonna 14 prosenttia etenkin asuntorakentamisen ja julkisen palvelurakentamisen siivittämänä.

Talonrakentamisen aloituksia arvioidaan kertyvän tänä vuonna 38 miljoonan kuutiometrin verran. Tason mataluutta usean heikon vuoden jälkeen kuvaa se, että aloituksissa ollaan yhä kymmenisen prosenttia alle kymmenen viime vuoden keskiarvon, joka on noin 41 miljoonaa kuutiometriä.

Kasvua on nyt lähes kaikissa rakennustyypeissä. Esimerkiksi toimitilarakentamisen aloitukset hypähtävät viidenneksen ylöspäin. Terveydenhuollon rakennuksissa ja opetusrakennuksissa aloitusmäärät ovat olleet tasaisen nousujohteisia jo pitkään.

”Uudisrakentamista ylläpitää keskittymiskehitys sekä vanhojen epäkäytännöllisten ja huonokuntoisten tilojen uusimistarve. Talonrakentamisen pohjatyöt ovat nostaneet kasvu-uralle myös infrarakentamisen, joka painottuu vastaavasti kasvukeskuksiin”, Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen sanoo.

Rakennustuotannon kasvu näkyy voimakkaasti työllisyydessä. Rakennustoiminnassa työllisiä oli tammi­-elokuussa keskimäärin 9 400 enemmän kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana. Rakennusalan työllisten vuosikeskiarvon odotetaan nousevan vuoden loppua kohden 177 000 henkilöön.

”Koko maamme työllisyyslisäyksestä valtaosa on tullut tänä vuonna rakentamisesta. Myös pitkällä aikavälillä rakentaminen tarjoaa töitä etenkin kasvavilla kaupunkiseuduilla. Tämä tulee ottaa huomioon koulutusmäärissä ja koulutuksen sijoittumisessa”, Rakennusteollisuus RT:n hallituksen puheenjohtaja Tero Kiviniemi YIT:stä toteaa.

Työvoiman lisääntynyt tarve näkyy voimakkaasti yrityksissä. Suurin tuotantoa rajoittava tekijä on tällä hetkellä ammattitaitoisen työvoiman saatavuus. Kapeikot ovat syntyneet pääasiassa tiettyihin toimihenkilötason tehtäviin.

Lisätietoja:

  • RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen, puh. 050 343 4337
  • RT:n hallituksen puheenjohtaja, YIT Oyj:n varatoimitusjohtaja Tero Kiviniemi, puh. 040 519 0112
  • RT:n viestintäjohtaja Merja Vuoripuro, puh. 040 587 2642

Aineistot:

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä