Tiedotteet

Rakennusteollisuus RT:n ja sen viiden toimialan tiedotteita ja uutisia.

Osumia 183 kappaletta

  1. 24.2.2016

    Putkiremonttia kannattaa kiirehtiä (Mediatiedote)

    Asuntorakentaminen piristyi viime vuonna pitkän hiljaiselon jälkeen ja uudistuotannon odotetaan jatkavan kasvu-uralla tulevina vuosina. Rakentamisen painopisteen siirtyessä uudisrakentamiseen laadukkaista putkiremonttien tekijöistä voi tulla pulaa.
  2. 16.2.2016

    Energiakorjaukset kevään asialistalle (Mediatiedote)

    Suurin osa asuinrakennuksistamme on rakennettu 1960 - 1980-luvuilla. Se tuo mukanaan isojen remonttien aallon: putki- ja julkisivuremontit ovat jo monen taloyhtiön työlistalla. Samalla on syytä miettiä kiinteistön energiatehokkuutta.
  3. 27.1.2016

    Raide-Jokerin tukeminen asuntorahastosta tervetullut avaus

    Asuntoasioista vastaava ministeri Kimmo Tiilikainen esittää, että valtio tukisi Raide-Jokeria Valtion asuntorahaston turvin. Raide-Jokeri saisi liikkeelle kymmenien tuhansien asuntojen rakentamisen lähivuosikymmeninä Helsingin seudulle. RT pitää hankkeen toteutumista elintärkeänä ja muistuttaa, että valtion tukea odottaa pikaisesti myös Tampereen pikaraitiotie.
  4. 20.11.2015

    Uusi korkotukimalli tulisi viedä nopeasti käytäntöön (Mediatiedote)

    Rakennusteollisuus RT pitää Rossilahden ehdotusta vuokra-asuntotuotannon lyhyestä korkotukimallista erittäin lupaavana ja jouduttaisi sen voimaantuloa. Samalla tulee varmistaa tarkoitukseen soveltuvien tonttien saatavuus.
  5. 17.11.2015

    KIRA-foorumi 2015: Helpota, yksinkertaista ja salli - resepti kilpailukyvyn parantamiseen? (Mediatiedote)

    Kiinteistö- ja rakentamisalan vuosittaisen seminaarin, KIRA-foorumin, keskeiseksi teemaksi nousi alan rooli uudistuvassa Suomessa. Noin viisisataa alan asiantuntijaa Finlandia-talolle 17.11. koolle keränneessä tapahtumassa pohdittiin muun muassa kaupungistumisen uhkia ja mahdollisuuksia, allianssimallin hyödyntämistä rakennushankkeissa sekä rakennusalallakin edessä olevaa digiloikkaa. Lisäksi KIRA-Akatemian osallistujat esittelivät uudet, innovatiiviset rakennusalan liikeideat, joista paras myös palkittiin.
  6. 6.10.2015

    Suomessa rakennetaan entistä pienempiä asuntoja ja liian vähän (Mediatiedote)

    Asuntotuotanto kasvaa tänä vuonna kappalemääräisesti, mutta ei kuutioilla mitattuna. Se painottuu vahvasti kasvukeskusten pieniin kerrostaloasuntoihin sekä vapaarahoitteisen että valtion tukeman vuokra-asuntotuotannon myötä. Omakotitalojen rakentaminen on painunut tilastointihistorian matalimmalle tasolle.
  7. 6.10.2015

    Rakentamiseen luvassa ensi vuodeksi kitukasvua (Mediatiedote)

    Kuluva vuosi on rakentamisessa neljättä vuotta peräkkäin heikko. Rakentamisen määrän ennakoidaan vähentyvän prosentin verran viime vuodesta. Ensi vuodeksi Rakennusteollisuus RT ennustaa syksyn suhdannekatsauksessaan maltillista, noin 2 prosentin kasvua.
  8. 6.10.2015

    Ilmainen tietopankki rakennustyömaan kosteudenhallintaan (Mediatiedote)

    Kosteudenhallinta.fi on uusi, kaikille avoin sivusto, jolle on koottu tietoa rakentamisen kosteusvaurioiden ehkäisemiseen liittyvistä toimenpiteistä. Tietoa voivat hyödyntää ammattirakentajien lisäksi myös omatoimiset pientalorakentajat. 
  9. 3.9.2015

    Suihkuun sammumisen seurauksiin helppo ratkaisu (Mediatiedote)

    LVI-urakoitsijat törmäävät yhä useammin tilanteisiin, joissa mittava vesivahinko on aiheutunut suihkuun sammumisen seurauksena. Kaksi lattiakaivoa vähentää vesivahinkoriskiä, mutta edukkaampikin vaihtoehto on olemassa.
  10. 1.9.2015

    Kylmä tulee – oletko valmis? (Mediatiedote)

    Nyt on hyvä aika tehdä LVI-laitteiden syyshuolto ja varmistaa, että lämmitysjärjestelmä toimii kunnolla. Työn tuloksena on miellyttävä sisälämpö sekä positiivinen lukema lämmitysenergialaskuissa.
  11. 23.6.2015

    Yhteiskunnalliset räystäät

    Minä tunnustan: eräässä kerrostalossa, jossa toimin vastaavana mestarina on väärän väriset räystäät. Kesken pitkän talon vaihtunut räystäiden väri ei ollut rekisteröitynyt nuoren mestarin mieleen ja kuudennen kerroksen korkeudella harmaan sävyn sijasta olikin kiinni naulattuna aurinkoisen väriset räystäät.