Tiedotteet

Rakennusteollisuus RT:n ja sen viiden toimialan tiedotteita ja uutisia.

Osumia 82 kappaletta

  1. 4.11.2022

    Rakentaminen hidastuu Satakunnassa (Mediatiedote)

    Koko maan rakentamisen suhdannenäkymät kääntyivät keväällä laskuun, mutta käynnissä oleva tuotanto kannattelee rakentamista vuoden loppuun.
  2. 20.10.2022

    Korjausrakentamisella kasvuun (Mediatiedote)

    Rakentamista hidastaa edelleen Ukrainassa käynnissä olevan sodan aiheuttama yleinen epävarmuus ja energian sekä raaka-aineiden hintojen nousu. Lounais-Suomessa suhdannetilanne on koettu toistaiseksi hyvänä mutta ensi talven osalta näkymät heikkenevät selvästi.
  3. 12.5.2022

    Vuoden Mestari hoitaa haastavankin työmaan esimerkillisesti (Mediatiedote)

    Talonrakennusteollisuuden Lounais-Suomen piirin ”Vuoden Mestariksi 2021” on valittu rakennusmestari Kai Österlund. Kai on paitsi rautainen ammattilainen Hartelan vastaavana työnjohtajana, myös avulias ja esimerkillään johtava tiimipelaaja.
  4. 12.5.2022

    Sota tummensi rakentamisen näkymät (Mediatiedote)

    Epävarmuus ja raaka-aineiden hintojen nousu hidastavat rakentamista. Rakentamista kannattelee toistaiseksi viime vuoden lopun runsas aloitusten määrä. Tulevaisuuden hankkeiden kannalta yritysten tarjoustoiminta on erittäin hankalaa. Talonrakennusteollisuus toivoo Lounais-Suomen suhdannekatsauksessaan tilaajien ja rakentajien välistä joustoa ja yhteistyötä.
  5. 4.11.2021

    Satakunnassa rakentamisen piristymistä saadaan vielä odottaa (Mediatiedote)

    Kun koko massa rakentamisen kasvun ennustetaan jatkuvan vilkkaana ensi vuoden puolelle, maalaa Rakennusteollisuuden suhdannekatsaus Satakunnasta toisenlaista kuvaa. Toiveet rakennusmarkkinoiden piristymisestä eivät näytä vielä toteutuvan, ainoastaan toimitila- ja korjausrakentamiselle ennustetaan selvää kasvua.
  6. 25.10.2021

    Vuoden Mestarille extrapisteet koordinaatiokyvystä, heittäytymisestä ja vuorovaikutustaidoista (Mediatiedote)

    Talonrakennusteollisuuden Lounais-Suomen piirin ”Vuoden Mestariksi 2020” on valittu Ilari Havia. Sen lisäksi, että hän on rautainen ammattilainen pestissään YIT Suomi Oy:n vastaavana työnjohtajana, hän on saanut erityistä kiitosta muun muassa vuorovaikutustaidoistaan.
  7. 22.10.2021

    Rakentaminen on kuin joukkueurheilua, mutta yhdellä erolla: turvallisuuden nimissä jokainen saa puhaltaa pilliin (Mediatiedote)

    Tällä viikolla vietetään kahdeksatta kertaa rakennusalan yhteistä turvallisuusviikkoa. Vaikka hyvää kehitystä on tapahtunut, turvallisuutta pitää viedä yhdessä voimalla eteenpäin.
  8. 21.10.2021

    Varsinais-Suomessa asuntorakentaminen nousi ennätyslukemiin (Mediatiedote)

    Varsinais-Suomessa etenkin asunto- ja korjausrakentamisen näkymät ovat kirkkaat, kertoo Rakennusteollisuuden suhdannekatsaus. Kasvukeskus Turku voisi hyötyä nykyistä paremmin hyvästä vireestä, jos saisi rakennuslupaprosessinsa nopeammaksi. Nyt investointeja uhkaa karata naapurikuntiin.
  9. 18.8.2021

    Uusi aluepäällikkö aloittanut Turussa (Mediatiedote)

    Katja Suovo on aloittanut Talonrakennusteollisuuden Lounais-Suomen ja Satakunnan aluepäällikkönä Markku Leppälehdon jäädessä eläkkeelle syyskuun alusta. Lue tästä Katjan oma esittely ja ajatuksia uusien haasteiden kynnyksellä.
  10. 17.8.2021

    Sarjakuva turvallisuudesta seitsemällä eri kielellä (Mediatiedote)

    Suomenkielisenä aiemmin ilmestynyt, suosittu RAXA-sarjakuvavihko on nyt käännetty kuudelle eri kielelle. Kaikki sarjisvihot on luettavissa sähköisesti.
  11. 27.5.2021

    Koronavuosi kolhi Satakuntaa pelättyä vähemmän – rakennusalaa kannatteli etenkin korjaustoiminta (Mediatiedote)

    Satakunnan miljardin euron rakennusmarkkina työllisti vuonna 2020 keskimäärin 7 850 henkilöä. Notkahdus vuodentakaiseen oli poikkeusolosuhteet huomioiden varsin maltillinen: alan työllisyys seudulla heikkeni vain vajaalla 400 hengellä. Rakentajia piti pinnalla etenkin korjausrakentaminen, mutta uudisrakentamisenkaan tahti ei ainakaan vielä viime vuonna hyytynyt, sillä erilaisia talonrakennustöitä aloitettiin lähes kolmanneksen verran edellisvuotta enemmän.