Lausunto hallituksen esityksestä rakentamislain mukaisten rakentamisen luonnollisten henkilöiden pätevyyksien toteamisesta

LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU on 24.8.2022 jättänyt lausunnon liittyen hallituksen esitykseen laiksi rakentamislain mukaisten rakentamisen luonnollisten henkilöiden pätevyyksien toteamisesta

Todistuksen myöntämistä, todistusta ja todistuksen saajaa koskevat huomiot

LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU näkee ongelmallisena, että ehdotuksen mukaan työnjohtajan nimeäminen vaatisi maksullisen pätevyystodistuksen hankkimista. Käytännössä tämä tarkoittaisi esimerkiksi yrittäjien tapauksessa tilannetta, jossa elinkeinon harjoittamisen edellytyksenä vaadittaisiin kaupallisen palvelun hankkimista. Lausuntopyyntöaineiston perusteella ei käy ilmi, millä perusteilla toimielin päättäisi todistuksen antamisesta.

Kvv- ja iv – työnjohtajien kelpoisuus muodostuu henkilön suorittamista tutkinnoista ja hänelle kertyneestä työkokemuksesta. Tutkintojen sijoittaminen eri työnjohtotehtävien vaativuusluokitteluun on ollut haastavaa, mutta kun se on nyt jo rakennusvalvontojen yhteistyönä tehty, niin uudelle maksulliselle todistukselle ei ole tältä osin tarvetta. Toinen ja vielä haastavampi asia on työkokemuksen laadun ja keston arviointi suhteessa siihen pätevyyteen, jolla voidaan myöntää kelpoisuus tehtävään. Nykyinen menettely, jossa rakennusvalvonta arvioi pätevyyden ja myöntää kelpoisuuden yhteisen ohjekortin mukaan, on ollut hyvin toimiva. Asiaa hoitavat rakennustarkastajat ovat erinomaisesti tehtävänsä tasalla eikä asiaa koskeviin päätöksiin olla tiettävästi haettu oikaisua kuin muutamassa yksittäistapauksessa. Uusi toimielin ei toisi kelpoisuuden toteamiseen helpotusta eikä ratkaisua mihinkään tiedossa olevaan todistuksiin liittyvään ongelmaan.

Ympäristöministeriötä koskevat huomiot

LVI-TU pitää erittäin poikkeuksellisena sitä, että ympäristöministeriö on lakiehdotuksen esitöissä viitannut yhden kaupallisen toimijan tarjoamiin palveluihin ja jonka nimi esiintyy asiakirjassa usein. Ympäristöministeriön toimivaltaan kuuluisi lakiluonnoksen mukaan myös päättäminen valtuutetusta toimielimestä. Luonnoksen esitöissä korostuu tähän liittyen ajatus ministeriön suorittamasta tarveharkinnasta.

LVI-TU pitää tärkeänä, että valtuutetuksi toimielimeksi valitaan kaikki ne toimijat, jotka täyttävät lakiin toivottavasti vielä lisättävät toimielintä koskevat laatu- ja pätevyysvaatimukset. LVI-TU korostaa, että säännösten mukaan vapaata kilpailua pätevyystodistustenkaan myöntämiseksi ei ole perusteltua rajoittaa tai estää ainoastaan siksi, että yhden kaupallisen toimijan katsottaisiin riittävän.

Katso koko lausunto.

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä